Mistä EU:n budjetti koostuu?

EU-budjetin rahoitus ja jäsenmaiden nettomaksuasemat

Euroopan unionin omat varat ovat tuloja, jotka kerätään EU-talousarvion rahoittamiseksi. Ne kuuluvat unionille EU-lainsäädännön nojalla ilman kansallisten viranomaisten erillisiä päätöksiä.

Kuva: Euroopan unioni
Talouskuva_EU

Tästä artikkelista löydät tietoa EU-budjetin erityispiirteistä:

Omat varat

Omat varat jaetaan:

1) ns. perinteisiin omiin varoihin, joita ovat sokerin tuotantomaksut ja tullit sekä

2) muihin omiin varoihin. Näitä ovat jäsenvaltioiden yhteensopiviksi tehtyihin arvonlisäveropohjiin perustuva vara ja bruttokansantuloon perustuva täydentävä vara. Käytännössä kaikkiin omien varojen järjestelmän luokkiin sisältyy maksuhelpotusjärjestelmä.

Omille varoille määritellään yleinen yläraja osuutena unionin bruttokansantulosta. Vahvistettu omien varojen yläraja on maksumäärärahoina 1,23 % EU:n BKTL:sta ja maksusitoumusmäärärahoina 1,29 % EU:n BKTL:sta.

Voimassaolevan omien varojen päätöksen BKTL:n laskennassa sovelletaan Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmää vuodelta 1995 (EKT-95). Osana uutta omien varojen päätöstä siirrytään uuteen kansantalouden tilinpitojärjestelmään (EKT-2010), jolloin bruttokansantulomuutosten takia on omien varojen ylärajaa tarpeen vastaavasti mukauttaa.  Omien varojen yläraja asettaa EU:n budjetin varojen käytölle ehdottoman enimmäismäärän, jota ei voi ylittää.

EU-talousarvio rahoitetaan pääosin jäsenvaltioiden talousarvioista. Kertyvistä tulli- ja sokerimaksuista 75 % (jatkossa 80 %) tuloutetaan suoraan EU:lle. Niiden osuus koko EU-budjetin rahoituksesta on noin 13 %.

Sekalaisia tuloja kertyy mm. sakkotuloista ja EU-virkamiesten tulouttamista veroista. Niiden osuus on vain 2 %.

Arvonlisäveropohjaan perustuvan maksun osuus on 13 %. Sekin maksetaan kansallisesta talousarviosta.

BKTL -osuuteen pohjautuvan maksun osuus on suurin, noin 72 %. Tästä huolimatta sitä kutsutaan myös ”täydentäväksi varaksi”. Täydentävä vara tarkoittaa sitä, että BKTL -maksulla katetaan rahoitus, joka jää vajaaksi muista tulonlähteistä. Suoraan jäsenvaltioiden talousarvioista maksetaan siis 85 % EU-rahoituksesta.

Perinteisten omien varojen järjestelmä (tullit, sokerin tuotantomaksut)

Perinteisten omien varojen järjestelmään tehtiin vuosia 2014 -2020 koskevissa rahoituskehysneuvotteluissa muutos, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat pidättää keräämistään maksuista ja tulleista keruukustannuksina rahoituskehyskaudella enää 20 % kantopalkkion, joka tuloutetaan kansalliseen budjettiin. Aiemman päätöksen mukaan kantopalkkio oli 25 %.

Korotettua kantopalkkiota on voitu pitää piilotukena muutamalle jäsenvaltiolle (DE, NL, BE), joiden satamiin EU:n tuonti keskittyy ja joissa kantopalkkio on moninkertaisesti ylittänyt todelliset kustannukset. Jäsenvaltioiden keräämistä tulleista 80 % tuloutetaan jatkossa suoraan EU-talousarvioon.

Arvonlisäveropohjaan perustuva oma vara (ALV-vara)

ALV-varan määrittämiseen tarvittava ALV-pohja on teoreettinen, kuudennen ALV-direktiivin mukainen käsite, johon pääsemiseksi tarvitaan monimutkaisia kompensaatio- ja korjauslaskelmia.

ALV-maksu lasketaan soveltamalla kiinteää kerrointa (0,30 %) jäsenvaltion teoreettiseen ALV-pohjaan. Kyseessä ei ole ALV-vero tai edes todelliseen ALV-kertymään perustuva maksu. Vuosia 2014 – 2020 koskevassa rahoituskehyksessä ALV-vara pysyy ennallaan - ainoastaan siihen sisältyvää maksualennusjärjestelmää muutettiin.

ALV-varaan myönnetään maksualennuksia Saksalle, Alankomaille ja Ruotsille. Rahoituskehyskaudella 2014 – 2020 niiden osuus ALV-varasta maksettavasta osuudesta on 0,15 % (muiden jäsenvaltioiden osuus 0,30 %).

 Edelliseen rahoituskehyskauteen verrattuna alennuksia yhdenmukaistettiin ja vähennettiin, sillä kaudella 2007 - 2013 ALV-maksun osuus on ollut Saksalle 0,15 %, Alankomaille ja Ruotsille 0,10 % ja Itävallalle 0,225 %. Itävalta menetti ALV-alennuksensa, joka sillä oli kaudella 2007 - 2013. Alankomaiden ja Ruotsin alennusta hieman vähennettiin rahoituskehyskauteen 2007 - 2013 verrattuna.

Bruttokansantuloon perustuva oma vara (BKTL -vara)

Jäsenvaltioiden talousarviosta rahoitettavan BKTL -varan tarkoitus on toimia täydentävänä varana talousarvion menojen ja tulojen tasapainon varmistamiseksi. BKTL -varalla katetaan ne menot, joiden kattamiseen muut edellä tarkoitetut varat eivät riitä. Käytännössä BKTL-varalla katetaan vuosittain noin 70-75 % EU:n tuloista. Nimensä mukaisesti BKTL -vara määräytyy jäsenvaltioiden bruttokansantuloon perustuvien osuuksien mukaisesti.

Myös BKTL -varaan sisältyy maksualennuksia. Rahoituskehyskaudella 2014 - 2020 Alankomaat saa 695 milj. euron vuotuisen alennuksen ja Ruotsi 185 milj. euron vuotuisen alennuksen. Molemmat saavat BKTL -alennuksen myös kuluvalla rahoituskehyskaudella. Alennuksen määrää on jonkin verran kasvatettu kompensaationa ALV-alennuksen vähenemisestä.

Uutena maana Tanska saa rahoituskehyskaudella 2014 - 2020 vuotuisen 130 milj. euron alennuksen. Kompensaationa ALV-alennuksen menettämisestä Itävalta saa vuosina 2014 - 2016 yhteensä 60 milj. euron BKTL -alennuksen. Kaikki em. summat ovat vuoden 2011 hintatasossa.

Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennus

Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennus on saanut alkunsa 1980-luvun alussa tarpeesta tasoittaa maan EU-budjetin epätasapainoa, jonka keskeisinä aiheuttajina olivat sekä maatalouden suhteellisen pieni koko että arvonlisäveropohjan suhteellinen suuruus unionin puitteissa. Aikaa myöten hyvitys on entisestään monimutkaistunut ja sen alkuperäiset perusteet heikentyneet. Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennus lasketaan monimutkaisen laskentakaavan mukaisesti.

Myös Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennukseen sisältyy alennuksia muille maille. Itävalta, Saksa, Alankomaat ja Ruotsi saavat 75 % alennuksen Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennukseen osallistumisesta, eli ne rahoittavat vain 25 % siitä osuudesta, joka niille normaalisti kuuluisi.

Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennukseen ei käytännössä tullut muutosta rahoituskehyskaudella 2014 - 2020. Se on myös ainoa alennusten muoto, joka on hyväksytty pysyväksi omien varojen päätöksessä. Muut alennukset on hyväksytty vain rahoituskehyskaudelle kerrallaan.

Nettomaksajat ja nettosaajat

Neuvosto on varsin selkeästi jakaantunut kahteen pääryhmään, joita kutsutaan yleisesti nettomaksajiksi ja nettosaajiksi (tai koheesiomaiksi).

Nettomaksajiin kuuluvat Yhdistynyt kuningaskunta, Ruotsi, Alankomaat, Itävalta, Ranska, Saksa, Tanska ja Suomi. Myös Italia on nettomaksaja, mutta sitä ei yleensä lasketa em. ryhmään, koska sen käyttäytyminen neuvostossa vastaa pitkälti koheesiomaiden kannanottoja. Nettomaksajia lähellä on Tsekki, jolle kuitenkin koheesiopolitiikka on siinä määrin iso prioriteetti, että se ei kaikissa kysymyksissä jaa nettomaksajien näkemyksiä. Se ei myöskään ole vielä virallisesti nettomaksaja, mutta toimii kuitenkin nettomaksajaryhmittymää lähellä.

Nettomaksajat (ilman Italiaa ja Tsekkiä) maksavat EU:n budjetista noin 63 %.  Saksa maksaa yksin yli 20 %. Nettomaksajat jakavat saman mielipiteen mm. EU-budjetin kokonaistason rajoittamisesta, ennakoitavan budjetoinnin merkityksestä, budjettikurista ja hallintomenojen rajoittamisesta. Näkemykset eriävät voimakkaasti omien varojen järjestelmästä, koska Ranskaa ja Suomea lukuun ottamatta muilla nettomaksajilla on maksualennus. Lisäksi jäsenvaltioilla on erilaisia prioriteettejä menopuolella. Nettomaksajien tiukinta linjaa edustavat erityisesti Iso-Britannia, Ruotsi, Alankomaat ja nykyisin usein myös Tanska.

Nettomaksajat muodostavat estävän määrävähemmistön. Vuotuinen talousarvio päätetään määräenemmistöpäätöksellä.

Nettosaajia eli koheesiomaita on 16: Bulgaria, Viro, Espanja, Kreikka, Unkari, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia ja Slovakia, Irlanti ja Kypros. Maat ovat pienempiä ja myös keskimäärin köyhempiä. Niille yhteistä on pyrkimys koheesiorahoituksen turvaamiseen. Nettosaajina niiden intressi on myös korkeampi budjetin taso. Kaikki koheesiomaat eivät toimi ryhmässä yhtä tiiviisti.

Näiden selkeämpien ryhmien ulkopuolelle jäävät jossain määrin Belgia ja Luxemburg, jotka muodollisesti ovat nettomaksajia. Koska komission nettomaksulaskelmissa ei oteta huomioon hallintomenoja maat ovat käytännössä saajia. Niiden merkittävin mielenkiinto myös kohdistuu hallintomenoihin.

EU-talousarvion rahoittajat
EU-rahoituksen saajat

Suomen nettomaksuasema

Suomi on keskimääräistä vauraampi EU:n jäsen, joten Suomi on kolmea vuotta (1996, 1997 ja 2000) lukuun ottamatta ollut nettomaksaja koko jäsenyytensä ajan. Rahoituskehyskaudella 2007 - 2013 nettomaksu kasvoi loppukautta kohti vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden tukien noustessa asteittain ja EU:n budjetin koon kasvaessa.

Komission viimeksi vuodelle 2014 vahvistama nettoasema Suomelle oli -0,40 % BKTL:sta, mikä vastaa noin -809 milj. euroa nettomaksuna.

Suomen nettomaksu koko jäsenyyden aikana 1995 -2014, käyvin hinnoin

Netto19951996199719981999200020012002200320042005200620072008200920102011201220132014Yht.
Milj. euroa-717330-105-200276-153-5-27-70-85-241-172-318-544-300-652-659-604-809-4636
% BKTL:stä0,21-0,1100,02-0,05-0,05-0,14-0,1-0,17-0,32-0,16-0,34-0,34-0,31-0,4
Euroa per asukas-14146-21-3953-30-1-5-13-16-46-32-60-102-56-121-121-112-148-864

Suomi oli koko rahoituskehyskaudella 2007 - 2013 bruttokansantuloon suhteutettuna pienin nettomaksaja yhdessä Itävallan kanssa (-0,25 %) siitä huolimatta, että Suomi ei saanut monien muiden nettomaksajien tavoin maksualennuksia.  Suomen suhteellisen alhaisen nettoaseman selittävät pääosin alkuvuosien (2007 -2008) hyvinkin alhaiset nettoasemat. Suomen nettomaksu oli käyvin hinnoin noin 464 milj. euroa vuodessa.

Suurimmat nettomaksajat olivat Saksa (-0,37 % bruttokansantulosta), Belgia ja Tanska (-0,36 %) sekä Alankomaat (-0,35 %). Komission laskentamenetelmä ei kuitenkaan huomioi jäsenvaltioiden EU:n hallinnosta saamia tuloja, mikä on huomioitava Belgian nettoasemaa arvioitaessa. Koko rahoituskehyskauden 2007−2013 suurimmat nettosaajat suhteessa bruttokansantuloon olivat Liettua (4,31 %), Viro (3,38 %), Unkari (3,21 %) sekä Latvia (3,12 %).

Lähde: valtiovarainministeriö

Päivitetty 21.4.2016